torstai 24. marraskuuta 2016

Mihin se ruokahalu katosi?

Jossain aikaisemmassa kirjoituksessa mainitsin, miten tuolle yhdelle villapöksylle ruoka maistuu. Tuntui että pieni pentu söi saman verran ruokaa mitä itse painoi. Huokailin helpotuksesta, kuullessani muiden tarinoita siitä, miten nirsoja heidän puudelinsa ovat. Tämä ei silloin koskenut minua ja Onnia. Ruokahalu oli, mutta eipä ole enää.

Onni on nyt kuusi ja puoli kuukautta, noin kolmekymmentä senttiä korkea ja neljä kiloa. Eli sopiva kääpiö ikäisekseen. Se hirmuinen syömäkone muuttui yhtäkkiä ruokahaluttomaksi. Miksi? Ensimmäinen ajatus tulee tietenkin mieleen, että sillä on jokin hätänä, kipeä tai vatsavaivoja. Onni on kuitenkin erittäin pirteä ja jaksanut käydä hyvin lenkeillä ja leikkiä tuttujen koirakavereiden kanssa ja herkut (tottakai...) maistuu. Ajattelin, että onko siitä nyt tullut nirppanokka, joka on ilmeisesti monen villakoiran tyypillinen piirre. Kerran heivasin nappuloiden sekaan jauhelihaa ja voitte vain arvata miten siinä kävi. Nappulat kupin ympärillä ja osa kupissa, mutta jauhelihat oli kummallisesti hävinneet...

Kysyin neuvoa tutulta, jolla on toyvillakoira. Heillä oli ollut ongelmia myös pennun syömisen kanssa. Tuli vinkki, että kannattaa kokeilla nappuloiden vaihtelua. Sama tylsä nappula saattaa kyllästyttää. Ohjeena tuli myös, että kannattaa kokeilla tiettyjä ruoka-aikoja. Tai että tarjotaan ruokaa säännöllisesti ja jos ei kelpaa, otetaan ruoka hetken kuluttua pois ja myöhemmin uusiksi. 

Lähdin seuraavana päivänä koiranruoka ostoksille. Tilauksessa on jo entuudestaan Hill'sin t/d kuivanappulaa, joka tutkitusti ehkäisee hammaskiven muodostumista. Täällä lisätietoa nappulasta. Poikkesin Mustiin & Mirriin. Olin ottanut selvää yhdestä uutuus tuotteesta ja kokeiluun halusin Nutriman Health Skin+ kuivanappulaa. Tuotetta kuvaillaan seuraavasti: "Holistinen, hypoallergeeninen ja funktionaalinen täysravinto on suunniteltu koirille, joilla on herkkä iho tai vaativa turkki. Se ei sisällä turhia täyteaineita, vaan se on valmistettu low grain -reseptillä, luonnollisista ja laadukkaista raaka-aineista, jotka hellivät koirasi ulkoista ja sisäistä hyvinvointia monipuolisesti. Kun koirasi saa ravinnostaan kaiken tarvitsemansa, se näkyy ulospäin elämänilona, voimana ja aktiivisuutena.". Eli pian meillä on Onnille kolmea eri kuivanappulaa tarjottavana. 

Lisäksi sain tältä samaiselta tutulta ehdotuksen, että kanankaula on heidän junnulle suurta herkkua. Okei, otetaan sitäkin kokeiluun. Kanankaulassa on vain luuta seassa, joten sitä ei suositella kuin kerran viikossa ja 1-3 kpl. Pyörähdin miehen ollessa sound bar ostoksilla Peten Koiratarvikkeessa. Mukaan nappasin MUSH B.A.R.F. 800 gramman kanankaula pussin sekä luuttomia kanapullia. Täällä voit käydä tutustumassa lisää heidän tuotteisiin. Ja mikä parasta, kyseessä on suomalainen perheyritys! Nämä ovat pakastettuja tuotteita. Kana- sekä ennestään meidän pakasteesta löytyvät Oscar mahapullat annan pääosin jäisinä. Kanankaulat sulatan ja annan sellasenaan täydennyksenä. Homma on aika sotkuista, joten kannattaa opettaa koira syömään tätä sanomalehden päällä. 


Nyt laitan vielä sekaisin näitä sekä entisiä nappuloita, jotta Onni tottuu uuteen. Sen jälkeen ajatuksena tarjota pelkästään tätä, Hill'siä tai Canagania.

Aloitin siis Onnin kanssa aikuisen koiran ruokarytmin. Peten Koiratarvikkeessa vinkattiin, että pentu on jo sen ikäinen, että kaksi annosta ruokaa päivässä riittää. Ja ruoka-annoksia voi pienentää. Onnin ruokahaluttomuuteen voi olla sekin yksinkertainen syy, ettei pentu enää kasva tai suurin kasvuvaihe on ohi, joten hänellä ei vain ole niin kova nälkä. 

Ekan päivän Onni vähän ihmetteli että mikä tää juttu on kun ei oo kuppi nappuloita täynnä 24/7 tarjolla. Kävi kuopimassa ruokakupin paikkaa. Täytyi kuitenkin pysyä lujana. Seuraavana päivänä Onni söikin aamulla kaiken kerralla ja illalla! Eiköhän me se ruokarytmi vielä täydelliseksi hiota ja Onni tottuu uuteen rutiiniin. 


Reipas pieni mies jaksoi kävellä hienosti reilu seitsemän kilometrin lenkin! Inhottaa vaan nää monen päivän saderumbat. Odotellaan saapuvaksi postissa Onnille mittatilauksena koko haalaria lämpötikillä. Siitä kirjoitan sitten, kun on testattu.

Mulla alkaa nyt vklp ja tänään suuntana Pori. Onni menee mummolle ja ukille hoitoon. ;)

-Jenna



sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Isä, isi, iskä, pappa, faija...

Tänään on se päivä, kun juhlitaan isää. 

Jokaisen isä on varmasti jollain tapaa erilainen ja ainutlaatuinen. Mun isi on mulle erityinen monesta syystä. Vaikka on mun täydellisellä isillä yks huonokin puoli, kuten lyhytpinnaisuus, joka tosin on venytetty muiden sisarusten toimesta kestävämmäksi. Mutta silti, mun isi on panas.

Isi on mun alakouluajoilta saakka tukenut ja tsempannut, sekä koulun että futiksen kanssa. Joskus tsemppaaminen on ollut rakentavaa ja joskus ehkä vähän sellasta ei-niin-rakentavaa, mutta yleensä tähän on ollut myös oma tiedostamani löysyys ko. asian parissa. Eli mä oon todennäköisesti "lintsannut" jostain, mistä olen itse ollut vastuussa. Kaikista parhaiten mieleen jäi isin toteamus "Ei hitto sie olit paska, ihan hävetti olla siellä kentänlaidalla", kun yhden futismatsin aikana hölmöilin varmaan ainakin sata kertaa ja päästin varmaan längeistä maalin tai jotain muuta yhtä hienoa. Vaikka isi onkin sanonut asiat paikotellen suoraan, osaa se olla kilttikin ja parempaa tukea ja tsemppiä en ole muilta koskaan saanut. 

Seuraavaksi lyhyt paketti siitä, miks mun isi on panas: 

- Niin kuin aikaisemmin sanoin, isi on tukenut mua mun harrastusten parissa. Toin ala-asteen toisella luokalla lapun, missä kerättäisiin kasaan futisjengi 94-95 vuonna syntyneiden tyttöjen kesken. Isi myöntyi heti ja oli täysin mukana. Myös niinä vaikeina päätösaikoina, kun piti vaihtaa jengiä oman kehityksen kannalta, isi oli tukena kun valmentaja ja osa jengistä piti mua joukkuepetturina. 

- Isi on vienyt mua fyysisten loukkaantumisten takia lääkäriin. Nauranut, kun näki kuhmun mun otsalla tai kuvas tirskuen kun heräsin polvitähystyksestä.

- Isi on painostanut mua koulun kanssa ja asettanut mulle niitä rajoja, joista silloin olin erimieltä, mutta nykyään kiitollinen. Ei sitä koskaan tiedä, jos olisin saanut huidella menemään miten sattuu ja Wilmamerkinnöistä ei oltais kiinnostuttu. En olis välttämättä edes yliopistossa, kuka tietää?

- Isi on myös tarjonnut aina sitä rahallistakin tukea edelleen yliopistoaikoina tarpeellisiin asioihin, kuten ruoka, koulutarvikkeet ja kirjat. Tietää, että jos hätä tulee, ei kuole nälkään. Isi auttaa.

- Isille perhe on kaikki kaikessa. Lappireissut on aina parhaita kun koko perhe on ollut kasassa ja isi on heitelly mua lumikasaan tai tökannyt sauvalla mun yläpuolella olevaa puuta niin, että sain kaikki lumet niskaan. Ihan sairaan ärsyttävää (silloin). Mutta koska isi on savolainen, kävin poimimassa wikipediasta tähänkin faktat tiskiin "Kielteisenä piirteenä savolaisiin liitetään kierous, joskin Anne-Maria Nupposen väitöstutkimuksen mukaan kyseessä ei ole varsinainen petollisuus." Ja tähän lisäten, mun tyynyn alta löytyi joskus Toivon vaippa, huom. käytetty vaippa... Isi koettaa myös kaikin keinoin peleissä jujuttaa voittaakseen. 

 - Isi on osannut aina laittaa hyvää ruokaa.

- Ja isi rakastaa mun äitiä. 

Mun isi nauraa paljon ja on nimenomaan tuommonen kiero, mutta silti, sen ulkokuoren sisältä paljastuu maailman kiltein, välittävin, huolehtivin ja mahtavin isi. Se on opettanut mua nauramaan itselleen, kantamaan vastuun sekä vastaamaan itse teoista ja seuraamuksista. Isi pienistä onnistumisista saattaa joskus todeta, että "kyllähän tuo nyt pitäisikin osata" mutta jos saavuttaa jotain vähänkin suurempaa ja vaativampaa isi on innoissaan ja kannustaa eteenpäin!

Isi on tehnyt mun futisvuosista leikekirjaa ja päiväkotiajoilta mulle on parhaiten jäänyt mieleen, kun isi soitti mulle nukkumaan mennessä kitaraa ja lauloi Pelle Miljoona - Hyvää yötä maailma. Oikeasti elämäni parhaimpia hetkiä. 

Koska kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, tässä vielä kuvia mun isästä ja yhteisistä hetkistä:






 Koko perheen reissu Roomaan.

 Isi ja Onni.

Meidän isi, panas isi.


Hyvää isänpäivää isi, olet rakas! 

-Jenna