tiistai 30. toukokuuta 2017

Lyhyessä ajassa voi kokea paljon.

Moikka taas pitkästä aikaa!

Viikonlopun pikavisiitti Pohjanmaalle oli ja meni. Lauantaiaamuna kello herätti kymmentä yli viis. Lähijunalla Tikkurilaan ja siellä vaihto Intercityyn. Matka sujui jouhevasti kun piti vaihtaa junaa vielä Seinäjoella. Määränpäähän saavuin ajallaan (kerrankin!) jo 11:15. Kyyti odotti valmiina ja parin pysähdyksen taktiikalla suunnattiin kohti saaristoa. 

Kotona ei kerennyt nauttimaan kahvia, joten Tikkurilasta oli ostettava aamukahvi. 

Mökillä odotti iloinen vastaanotto. Alma, supersymppis labbis/aussie-mix toivotti meidät tervetulleiksi. Tarkkaan sitä nuuhkittiin mun vaatteet ja matkatavarat. Luulempa että tais mun pienen miehen, Onni villiksen hajut kiinnostaa enempi kuin mun. :) 

Ihanaa päästä välillä mökille rentoutumaan, vaikka tällä kertaa aikaa ei riittänyt kuin vuorokaudeksi. Siitä huolimatta, mieli lepäsi ja rauhoittui viikon työvuoroista ja stressistä. Ilma oli osittain sateinen, mutta ei ollut este saunomiselle, paljussa löllimiselle ja veneilylle. Kaiken kukkuraksi pöytään oli loihdittu yksinkertaisia, mutta sitäkin maukkaampia mökkiherkkuja. Harmi kun unohtui niistä ottaa kuvamuistot talteen. 

 Almuska 








Jos en ruuasta muistanut kuvia ottaa, niin huussista sitten. Oli pakko. Koska. En ole koskaan törmännyt niin viihtyisään ulkokäymälään! Mä en hirveen hyvin tule toimeen ötököiden enkä erityisesti hämähäkkien kanssa. Yhden lentoon pyrähdyksen kokeilin, kun ovea avatessa uhkaavan tipahduksen teki joku inhottava oranssi (ISO) niveljalkainen. Ja joo tiedän, että nämä kahdeksan jalkaiset ovat hyödyllisiä tapauksia, mutta en silti pidä niistä. Mutta tosiaan, tämä huussi. Erittäin viihtyisä ja tilava, joten pienempi riski silmiä pyöritellessä bongata roikkuva hämppy pään vierestä. Haha.



Sunnuntai-iltana käytiin ihastelemassa auringon laskua Vaasan Mansikkasaarella.

Joskus joitakin asioita ei välttämättä tiedosta vasta kun tulevaisuudessa. Tajusin itse, kuinka varpaillani oikeastaan olin ollut edellisessä parisuhteessa. Oli ikään kuin tunne, että minulla oli jatkuva suorittaminen päällä. Ehkä yritin olla jotain muuta kuin itse oikeasti olen... Nykyisessä suhteessa olen pystynyt olemaan täysin oma itseni heti alusta alkaen ja olenkin yhtä hymyä vaan. Niin paljon samoja haaveita, tavoitteita ja ideoita. Jotenkin uusi, ja aika varmakin tunne. Maanantaina lähtöaamuna sain herätä valmiiseen aamupalapöytään, vaikka toinen kiirehti töihin yhdeksäksi. Ennen ruokailua kävin katsomassa miehelle kravatin tämän viikon lauantain ylioppilasjuhliin. Oli kyllä melkonen "mission impossible". Onneksi Vaasan Aukiasta löytyi mun paitaan sopivan värinen solmio. Vielä lounas ja kahvit murun kanssa, ennen kun suuntasin Onnibussilla kohti Helsinkiä.

Paluumatka osoittautuikin varsinaiseksi rannikkoajeluksi. Olin vahingossa varannut pidempikestoisen matkan, joka vielä kiersi suomen peräreiän kautta Helsinkiin. Bussi oli aikataulusta muutaman minuutin myöhässä. Juoksin pää kolmantena jalkana Kampista Helsingin rautatieasemalle. Jokelaan kun lähtee 30 minuutin välein juna, halusin ehdottomasti keretä siihen tiettyyn junaan, jotta pääsisin edes joskus nukkumaan. Aamulla oli tiedossa herätys töihin 4:45. 

Ihanat rentouttavat pari päivää Vaasassa ihanien ihmisten seurassa piristää aina entisestään ja ei haitannut, vaikka yöunet jäi alle viiteen tuntiin. Lauantaina juhlitaan ylioppilaita!

Mukavaa viikon alkua!

-Jenna

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Nice weekend behind

Pian taakse jäävä viikonloppu meni ohi suunnilleen yhtä nopeasti kuin pendolino. Perjantaina oli vapaapäivä ja tiedossa Onnin pesupäivä illan trimmiä ja lauantain ryhmänäyttelyä varten. Puudelin puunauksen jälkeen suunnattiin Porvooseen saksittavaksi. Mukava vierailu. Suunnilleen kaksi ja puolituntia pelkkää höpinää villakoirista... :) 

Lauantaina kello herätti puoli kahdeksan. Aamupala naamariin, auton pakkaus ja kojelauta kohti Saloa. Turun motarilla tuumailin sitä, miten hieno sää sattui meidän ekalle ulkonäyttelypäivälle! Paikanpäällä meillä oli koossa kolmen kopla, mukava porukka. Itse olen vielä aika peukalo keskellä kämmentä tuon puudelin viimeistelyn kanssa. Tai ehkä jos Onni napottaisi paikallaan kuin tatti, saattaisin osata itsekin. Usein tässä touhussa yksi ylimääräinen käsipari vaan on enemmän kuin tarpeen. 


 Perjantaina postiin oli tipahtanut saapumisilmoitus Postilta. Olin tilannut suomalaiselta perheyritykseltä Findogsilta shampoon Onnille. Tuote pääsi heti ekaa kertaa testaukseen. 

 Onni ei niin puuanuksesta välitä, mutta kapalossa mamin sylissä nautitaan (ja joskus nukutaan) hetki ennen föönausta. 

Valmiina lähtöön Porvooseen viimeisteltäväksi.

Kehän reunalla, saman teltan alla meitä oli siis kaiken kaikkiaan kaksi esittäjää sekä yksi superassistentti. Lisäksi kolme villakoiraa. Kaksi mustaa kääpiötä ja yksi aprikoosi keskari. Onni esiintyi ja liikkui hienosti ja minäkin sain kehuja Onnin esittämisestä. Ainoa asia, joka jäi nakertamaan oli se, että Onnin etuosaa ei tuomari kunnolla saanut tutkittua, koska Onni oli astetta innokkaampi kaveri. No mutta. Tästä jatkamme kesäkuun puolessa välissä ja vieläkin paremmalla itseluottamuksella. Sertijahti jatkuu!


 




Milo mies ei ihan näin pinkki ole. Teltta vääristää... :)

 Päivä melkeen pulkassa. Ennen teltan purkua teetä ja evästä.


Ansaittu. Jäätelöä suoraan lusikalta. Minun pieni mies.


Sunnuntaina äitienpäivä ja koko perheen voimin lähdettiin syömään. Ruokaa, kuohuviiniä, valkkaria, lisää ruokaa ja vielä jälkkäriä. Teki mieli kieriä takaisin kotiin. Onneksi meillä on meidän äiti, koska meidän äiti on parasäiti. 





 Äiti. 



Ilmeisesti ruoka ravintolassa oli niin hyvää, että kuvan maltoin ottaa talteen vain alkumaljasta. Ihana, ihana viikonloppu, vaikka se menikin niin nopeasti. 

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille! 

-Jenna

lauantai 6. toukokuuta 2017

Kevättä ja aurinkoa!

Heissuli vei! 
Tällä hetkellä on niin hyvä fiilis, että se näkynee jo kahdessa ensimmäisessä sanassa.
Torstaina lähdin Vaasaan, sillä lauantaina odotti saksan alkeiden tentti kuoressaan. Olin saanut aiemmin kutsun mukaan katsomaan Sami Hedbergin ja Niko Kivelän tähdittämää Wings of Comedy - tapahtumaa. Pitkän ja tylsän, ehkä vähän tuskaisenkin bussimatkan jälkeen stand up show sopi paremmin kuin hyvin! Nauroin. Vatsalihakset kipeäksi. 

Miltei saman seurueen kanssa perjantaina syötiin maittava päivällinen Vaasan yhdessä suosituista ravintoloista, Faroksessa. Massut täynnä suunnattiin kannelle nauttimaan kevätillan hempeistä auringonsäteistä. Jälkkäriksi otettiin vielä parit oluet ja drinksut. Minä ja hän suunnattiin lähikaupan kautta kotiin ja katsottiin vielä yksi elokuva. Kauhuelokuva. Parasta. Näillä eväillä on kiva lauantaina aamulla herätä rauhassa, juoda aamukahvit ja kerrata saksan eriävät etuliitteet. Abfahren, ankommen, aussteigen ja niin edelleen. 

 Ruuan kanssa, mitäs muutakaan kuin pullo viiniä. 

 Alkuun kampasimpukoita. Yks mun ehdottomista lemppareista!

Pääruuaksi halusin kokeilla jotain vegeä, vaikken sitä oikeasti olekaan. Faroksen menusta löytyi vegepihvit ja olivat kyllä todella maittavia.


Kerta se on ensimmäinenkin, sangriaa... :)




Ihminen voi niin paljon paremmin kun ympärillä on ihania ihmisiä ja pari koiraa, hihi. 

Viettäkäähän mukavasti vielä viimeiset ripaukset viikonlopusta. Mä ajattelin huomenna aamulla heittää Onnin kanssa pitkän aamulenkin metässä ja vetästä pienen kuntopiirin. 

-Jenna