Photography

Olen koko ikäni pitänyt valokuvaamisesta. Muistan, kun isä ja äiti ostivat vuonna keppi superhienon pienen hopean värisen digikameran, halusin heti kokeilla, tai oikeastaan leikkiä valokuvaajaa. Muistan myös kuinka hamusin tädin ja hänen silloisen miehensä Canonin järjestelmäkameraa. Myöhemmin rippilahjaksi vuonna 2009 sainkin heiltä lahjaksi ihka oman, Olympuksen järjestelmäkameran. Olin aivan täpinöissäni. 

Valokuvailu jäi kuitenkin, syystä tai toisesta hiljalleen unholaan. En tiedä miksi. Ehkä hektinen elämä ja suoraan lukiosta treeneihin juokseminen vei siitä(kin) aikansa. Kaivoin kuitenkin kamerani esiin aina ajoittain, sillä sisäinen valokuvausinto eli ja elää yhä. 

Tämän vuoden alussa muuton lomassa tavarakarsintaa tehdessä tuijotin tuota mustaa Olympuksen järkkäriä. Mietin, menenkö vielä vanhalla vai kehtaisinko satsata uuteen. Päädyin pistämään ilmoituksen eräälle facebook kirppari-sivustolle. Olin kysellyt Rajalakamerasta hinta-arvion ja järkkäri meni heti kaupaksi. Vuoden alussa selailin myös läpi millainen kamera sopisi nyt ja tässä elämänvaiheessa käteeni. Ihan "kunnon järkäle" vaiko joku kompaktimpi. Nikon, Canon, Olympus? Isälläni on Canon EOS 700D. Sillä olen jonkin verran kuvia räpsinyt ja kylvännyt lisää valokuvausintoani. Päädyin kuitenkin neuvojen ja kokeilujen jälkeen Olympus OM-D E-M10 järjestelmäkameraan. Paketin mukana tuli kaksi objektiivia, pienempi ja isompi. Kun tilasin tämän setin, sain myös ilmaiseksi pikaisen kurssin aloittelijalle. Parin tunnin keissi pidettiin Postitalossa, Helsingissä. Myöhemmin hommasin vielä itselleni macro-objektiivin, sillä sisimmässäni olen ehkä hiukan pikkutarkka ja rakastan pienien yksityiskohtien taltioimista. 

Vielä olen melko maallikko tämän valokuvausmaailman kanssa. Mutta jostain on aloitettava. Ei minusta Uudenmaan piirijoukkuepelaajakaan tullut heti ensimmäisten treenien jälkeen, vaan se vaati monet pujut (pallo livahtaa jalkovälistä maaliin) ja onnistumiset. Olen kuitenkin innoissani tästä uudesta, vielä aluillaan olevasta harrastuksestani ja suunnitelmia on. 

Tuon aikaisemmin mainitsemani macro-objektiivin kävin noutamassa tiistaina Espoon Sellosta. Samana iltana, sekä keskiviikkoaamuna koiran kanssa aamulenkillä metsässä testailin ja ihastelin, miten ensimmäistä kertaa elämässäni sain kauniita, "kunnon" kuvia. Asetusten kanssa ja muutenkin koko kameran kanssa teen edelleen tuttavuutta, mutta hiljaa hyvä tulee, eikös sitä niin sanota?

Viikko on ollut vauhdikas ja mennyt liiankin nopeasti. Muru on kesälomalla ja tekemistä on riittänyt, plus mulla yksi työpäivä. Huomenna suunnataan kohti Rantasalmea ja viikonlopun suunnitelmiin kuuluu kehutun Järvisydämen lisäksi visiitti syntymäkaupungissani, Savonlinnassa. Paljon on siis kuvailtavaa!

Mukavaa loppuviikkoa! :)

-Jenna

Retki metsässä kera puudelin ja siskon ja...

Moikka! Ihanaa kun on saatu nauttia auringonsäteistä muutama päivä. Keskiviikkona oli hiukan tuulisempaa. Silti nuo taivaan suurimman tähden välkkeet lämmittivät ihoa ja ajattelin, että olis hyvä tilaisuus (jälleen) lähteä Onnin kanssa tutustumaan luontoon. Pyysin pikkusiskoni mukaan. 

Pakattiin kimpsut ja kampsut, Onnin autoiluhäkki kasaan ja menoks. Olin aiemmin tuona aamuna katsonut kohteen ja tällä kertaa halusin suunnata Komion luonnonsuojelualueelle. Rakastan luontoa ja sen aikaansaannoksia. Se osaa samaan aikaan olla niin kaunis, mutta myös pelottava. 

Reittivaihtoehtoina oli Luutaharjun Samo (noin 6,5km) ja Pikku Samo (noin 3,5km). Ensin olin ajatellut meidän menevän tuon pidemmän eräreitin, mutta täytyy näin jälkikäteen todeta, että lyhyempi vaihtoehto oli oikein passeli. 

Alkumetreillä Pikku Samo meni järven rantaan pitkin. Lokit, yksi sorsa ja kuikka poikasineen näyttäytyivät meille. Kuikka on mun lempilintu. Siitä tulee aina mieleen kesä, mökkeily, airon kevyt hipaisu järven pintaan, mökkisauna, grillaus ja upeat auringon laskut järvimaiseman taa. Näen niin selkeästi nuo kuvat mielessäni ja kuulen kuikan huutavan. 

Ihanaa kun silloin tällöin reitin varrella on kylttejä, joihin on raapustettu polun nimi. Tiedän ainakin olevan oikealla tiellä. Yhdessä vaiheessa polkua noteerasin, että Onni oli kovin kiinnostunut jostakin hajusta. Pieni villahousu nuuhki ja nuuhki. Katsoin maahan polulle ja syke nousi välittömästi. Olen 95% varma, että sillä pienellä pätkällä reittiä oli poikennut meidän lisäksi jokun muukin... Ja se joku muu, oli ollut karhu. Kunnioitan tätä suurpetoa niin paljon, että annan hänen mielellään tallustella marjamättäillä, mutten koskaan halua joutua tuijotuskilpailuun tämän metsien herran kanssa. Tarkoitus oli syödä eväitä siellä jossain metsässä, mutta mulla meni hiukan pupu pöksyyn. Suosittelin siskolleni, että syödään ne sitten lähempänä autoa. Kerroin vasta myöhemmin, miksi en halunnut jäädä metsään syömään. Jäljet sitä paitsi eivät voineet olla kovin vanhat, koska edellispäivänä oli satanut koko päivän ja ylämäkeen jääneet jalanjäljet olisivat varmasti huuhtoutuneet pois. 

Evästauko oli paikallaan maaliin tultua. Mukaan haettiin Jokelan K-Supermarketista suomalaisia mansikoita, karjalanpiirakoita sekä pillimehut. Paluumatkalla pysähdyttiin vielä jätskille ja kahville.

Tuon reissun jälkeen varmistui ajatus siitä, että tahdon tehdä Onnille petotestin. Rakenteillaan oleva mökki Mikkelissä on alueella, jossa on tehty karhuhavaintoja. Liikutaan Onnin kanssa myös paljon metsässä. Haluan oppia tuntemaan, miten tuo koira reagoi vaaran ollessa lähellä. Yhteenveto siitä tulee varmasti kun testi on tehty ja kuva-/videomateriaalit on saatu. Testi suoritetaan viimeinen kesäkuuta, eli kun meikäläiselläkin tulee ikämittariin vuosi taas täyteen. :)

Ihanaa ja aurinkoista loppuviikkoa. Toivottavasti edes lämpötila pysyy Juhannuksen yli, pieni sadekaan ei niin haittaisi... 

-Jenna

Villauutisia

Moikka moi!

Onni täytti toukokuussa vuoden verran ja tähän mennessä ollaan käyty yhteensä kuudessa näyttelyssä. Kolme pentunäyttelyä ja kolme virallista. Mukavia tuloksia ja arvosteluja tuo pieni villa on saanut. Eilen, sunnuntaina kuitenkin voisi sanoa, että aukaistiin meidän tili. Onni sai varasertin! Se tuntuu aloittelijalle iha huikealle saavutukselle! Mustissa kääpiövillakoirissa varsinkin on todella kova kilpailu.

Yksi olennainen osa villakoiran, etenkin näyttelyvillan omistajan elämää on turkin hyvän kunnon ylläpitäminen. Tähän asti olen pessyt Onnia noin viikon välein. Nyt kerran parissa viikossa, riippuen keleistä ja siitä, kuinka paljon merkkailut osuu omiin (siis villan) jalkoihin... 

 ♥

Ennen pesua käyn turkin harjalla, kammalla ja karstalla läpi niin, että villa on selvitetty kokonaan. Tällöin on huomattavasti helpompi pesun jälkeen siirtyä kuivaus+karstaus prosessiin. Tässä vaiheessa tsekkaan yleensä myös korvat, ettei niissä näy liikaa karvaa. 

Sain aikaiseksi jotain, mikä mun on pitänyt hommata aikoja sitten. Ostin Petenkoiratarvikkeesta vihdoin tehoföönin! Paluuta vanhaan ei missään nimessä ole. Tämä laite helpottaa kuivaamista todella paljon ja jättää lopputuloksenkin siistimmäksi. Säästyy rutkasti aikaa ja vaivaa. Mulla käytössä Phoenix Zephir, joka osoittautuu monen muunkin suosikiksi. Onni ei tuosta föönaamisesta kovin pidä, eikä ole koskaan pitänytkään... Muuten antaa puhaltaa, mutta kun korvat pitäisi saada suoraksi, alkaa venkoilu.

Pesun jälkeen leikkaan vielä kynnet, ovat hiukan pehmeämmät ja menevät helpommin poikki. Toki jos pesuväli on noin kaksi kertaa kuukaudessa, on kynsien leikkuu silti kerran viikossa. 

 Valmiina leikeltäväksi... :)

Mynämäeltä tuliaisena siis varaserti! Ja mulla reikä sormessa. Ekaa kertaa kasailin matkapartnerin kanssa näyttelytelttaa ja yllätys yllätys, mulla sormi taitosten välissä...

Koiraa hankkiessa jotkut totesivat, että kannattaisi ottaa joku helppohoitoisempi (tällä siis viitaten turkin hoitoon) rotu. Tottakai mietin tarkkaan, mitä turkinhoito tuo tullessaan. Tutustuin netissä videoihin ja kaikenmaailman palstoihin villakoiran turkinhoidosta. En epäröinyt. Pakko sanoa, että tuo puunaus on superterapeuttista. Nyt on varsinkin ihan parasta, kun muut paitsi pesun voi tehdä ulkona. Ei kulkeudu leikeltyjä karvoja niin paljon sisälle. 

Viimeisimmän näyttelyn tuomari lausui arvosteluun: "...vielä hoikassa kunnossa..." ja trimmireissulta sain neuvon painon lisäämiseen. Olen antanut Onnille perusnappulaa maksimi annoksen päivässä (2x vähän reilu desi). Poikkesin jälleen Petenkoiratarvikkeeseen ja kävin kysymässä neuvoa mitä ruokintaan kannattaisi lisätä. Minulle suositeltiin aktiiviselle koiralle tarkoitettua nappulaa, jossa on enemmän proteiinia. Lisäksi pieni annos Mush Vaistoa kumpaankin annokseen päivässä. Tälläisellä ruokinnalla on siis tarkoitus pitää paino hyvänä pidempään, eikä nopeasti nostaa sitä. 

Musta tuntuu edelleen, että päivä päivältä tuota hömppää ja koko rotua rakastan aina vain enemmän ja enemmän, mutta se on kuitenkin normaalia villakoiran omistajan tunnetilaa. 

Mukavaa alkuviikkoa, toivottavasti saadaan myös aurinkoista säätä!

-Jenna