Uusi tulokas

Heippa! Varmasti moni teistä onkin jo somessa huomannut, että minun ja Onnin seuraksi muutti viikko sitten valkoinen kääpiövillakoira Bianca. Pikkuneiti on kotoisin Kuopiosta ja hänen kokonimensä on White Dotts Bachelorette. Varsin pippurinen mimmi leikeissään. 

Tiesin jo Onnia hankkiessa, että haluan kaksi (villa)koiraa. Uuden pennun hakureissulla ja sitäkin ennen tiesin, että nyt osaan jo jotain pennun alkuvaiheista ja siitä, miten pentu käyttäytyy ja oppii. Villakoirathan ovat erittäin älykkäitä ja oppivaisia. Pikku B osaakin jo istua hienosti. Pelkästään ihmiset eivät poikkea toisistaan esimerkiksi luonteen perusteella, vaan myös koirat ovat yksilöitä. 

Ensimmäinen viikko Biancalla uudessa kodissaan on takana päin. Onnin kotiutumisaikoja muistellen, pieni mies kotiutui ehkä hiukan nopeammin ja jo toinen yö oli huomattavasti helpompi kuin Beellä. Neidin kolme ekaa yötä olivat vähän levottomampia, joskin toinen toistaan parempia. Loppuviikosta yöt nukuttiin jo putkeen (23-06) ja hyväksyttiin se, ettei sängylle ole asiaa vasta kuin oppii itse sinne hyppäämään. Uskon ja luulen, että B:n kohdalla tilanne saattoi olla myös vähän epäreilu, sillä Onni saa nukkua vieressäni. Sohvalle ja sängylle saa tulla, kunhan neidin oma motoriikka siihen kykenee. 

Bianca on omalla tavallaan rohkeampi kuin Onni tutustumaan uusiin ihmisiin ja koiriin, mutta uikutusta ja dramatiikkaa on vähän enemmän. Onni taas oli heti reippaampi liikkuessaan kadulla hihnassa. Bianca puolestaan iskee välillä liinat kiinni, mutta kimityksellä ja kehumisella sekä nameilla saadaan tyttö taas liikkeelle. Molemmat ovat äärettömän sosiaalisia ja kun saavat tervehtiä vastaantulijaa, menee tilapäisesti omat kädet ja koirien hihnat solmuun. 

Ruoka meillä maistuu kummallekin mainiosti. Päivän normi rutiini on jotakuinkin seuraava: herätys, aamupissa/-kakka, ruoka, (minä menen takaisin nukkumaan ja Onni myös), itsekseen touhuamista, unien jatkaminen, ulos, peuhaus, uni, ulos, ruoka... Beellä on pissahätä tähän mennessä ollut aina kun herää ja päikkäreiden jälkeen vien tytön aina ulos. Kun tarpeet tehdään ulos, kehun kovasti. Sisälle kun niitä luonnollisesti vielä tulee, en huomioi. 

Lyhykäisyydessään arki on nyt viikon jälkeen alkanut sujumaan hyvin ja Biancassa on sopeutunut uuteen laumaansa. Onnin kanssa tulevat hyvin toimeen, vaikka koulutustilanteet täytyy varata kourallisella nameja Onnille. Tämä vaatii kärsivällisyyttä ja tähän liittyen minulla ja Onnilla onkin huomenna jännä päivä! Kirjoitan siitä lisää tällä viikolla!

Mukavaa alkanutta viikkoa!

-Jenna

Omasta mielestä kaunis - tavoite saavutettu

Moikka! Mä harkitsin todella pitkään, kirjoitanko tästä aiheesta. Ajattelin kuitenkin, että ehkä tästä edes joku saa ahaa-elämyksen ja saa omatunnolleen täysin uuden perspektiivin. 

Sain noin vuosi sitten ajatuksen, että haen missikisoihin. Ja kuulinkin muutamalta taholta, että olisin loistava ehdokas. Perinteinen, vaalea, hyvän mittainen ja "oikeanlaiset" elämänarvot. Aiettani en sen suuremmin edes lähipiirissäni tuonut esille, sillä halusin että teen asian tiettäväksi vasta kun jotain konkreettista on tapahtunut. Käytiin ottamassa ihanan Hennan kanssa uikkarikuvat lähes kymmenen asteen pakkasessa Saimaan rannalla. Tykättiin otoksista ja meistä esiin kuvissa tuli kaunis luonnollinen ilme, ja kuten ohjeissakin mainittiin, liikaa tälläytymistä tuli välttää. Taittelin siis vain suoristusraudalla hiusten latvat ja kasvoilla ilmettäni korosti ainoastaa meikkivoide, kevyt kulmakynäys ja ripsiväri. Olin jo melkein varma, että voisin päästä jatkoon 50 parhaan joukkoon. Odotukset olivat kuitenkin liian korkeat. Jälkikäteen kun asiaa ajattelee, uskon, ettei hakemukseeni sen kummemmin välttämättä edes perehdytty, sillä minullahan ei ole aikaisempaa kokemusta esimerkiksi mallina työskentelystä. Pettymys valtasi mielen hetkeksi. Koin olevani sopiva henkilö Miss Suomi finalistiksi.

Haaveenani oli tämän kilpilun kautta päästä ennemmin tai myöhemmin vierailemaan ala- ja yläkouluissa, pitämässä kauneusvalistusta noin 5.-9.-luokkalaisille. Ahdistaa ihan oikeasti katsoa, kun nuoret peruskouluikäiset ja lukiolaisetkin vertailevat toisiaan ja koittavat saada itsensä näyttämään paremmalta, keinolla millä hyvänsä. Sopusuhtainen mielletään lihavaksi ja samalla tyrkytetään solisluita esille näyttääkseen mahdollisimman laihalta. Itse en ole koskaan joutunut lihavaksi solvauksen kohteeksi. Tai hetkinen, totesihan pappani kerran, että olen lihava, vaikka silloin harrastin jalkapalloa noin 7-9 kertaa viikossa. Onneksi en siitä ottanut itseeni kun tiesin, ettei asia ole niin. Sen sijaan aknestani olen kuullut ne kuuluisat pitsanaama-eikö sinulla ole varaa mennä kasvohoitoon-kommentit. Tiedostin iho-ongelmani ja äidin ja isänkin kanssa mietittiin kaikki keinot maan ja taivaan väliltä sen parantamiseen. Antibioottien, lääkevoiteiden, kasvohoitojen ja valehtelematta satojen, ehkä jopa tuhannen euron rajaa hipovan kulutuksen jälkeen päädyin itse määrätietoiseti siihen kurinalaiseen lääkkeeseen. 

Tuon roaccutan-kuurin jälkeen ihoni oli ihanan sileä eikä näpyn näppyä missään. Ajattelin, että nyt voisin laittaa sen hakemuksen Suomen suurimpaan kauneuskilpailuun. Olin myös hyvässä kunnossa, 174 cm ja alle 70 kiloa. Mutta, kuten aiemmin jo mainitsin, en tullut valituksi 50 parhaan joukkoon. Hetken tuumasin, ja ajattelin että haen ensi vuonna uudestaan, mutta sitä ennen haen Rauman pitsimissi-kilapiluun hakemaan kokemusta. Tässäkin tie tyssäsi saapuneeseen sähköpostiviestiin "Kiitos hakemuksestanne, mutta...". Sillä samalla sekunnilla tuota viestiä lukiessani kysyin itseltäni: miksi haen näihin kisoihin?

Oliko pohjimmiltaan syynä se, että halusin näyttää kaikille ikävyyksiä suustaan päästäneille, että "Katsokaa mihin minä pystyn!"? 

Heräsin tähän itse ja ajattelin sitä, mitä oma äitini oli sanonut isälleni hakiessani missikisoihin "Miksi pitää näyttää itseään koko kansalle ja asettua vertailun kohteeksi?" Niin, miksi? Tämän jälkeen tajusin, että itsevarma nainen tietää kyllä itse olevansa kaunis ja saavuttavansa tavoitteet ilman, että koko kansan tarvitsee samaan aikaan vertailla sinua muihin. Minulla on omat lempparimissit ja olen ihaillut erityisesti sitä, miten jotkut heistä, viime vuosikymmenien misseistä ovat matkanneet "köyhienmaahan" ja käyneet piristämässä paikallisia. 

En ole todellakaan hylännyt ajatusta siitä (kunhan olen urallani päässyt edes jonkinlaiseen alkuun), että lähden kiertämään kouluja ja keskustelen nuorten kanssa siitä, mikä on kaunista. Ulkoisen kauneuden lisäksi tärkeintä on tietysti se sisäinen kauneus. Ja tulevaisuuden urahaaveeseeni (rehtori) nojaten, haluan edes jollakin tapaa saada kiusaamista minimoitua ja luoda enemmän yhteishenkeä sekä opettajien että oppilaiden kesken. 

Pisteenä i:n päälle laitan alle vielä kuvia, joissa hymyilee mielestäni kaunis, niin ulkoisesti kuin sisäisestikin olevan nuori nainen, joka sallii itselleen myös niitä herkkupäiviä. Lisäksi haluan kiittää nykyistä poikaystävääni siitä, että hyväksyt minut juuri sellaisena kuin olen ja kuinka tuet sata prosenttisesti kaikissa valinnoissani, joihin tarvitsen toisen apua/mielipidettä, niin koira-, työ- kuin kouluasioissa. ♥

Tässä todistusaineistoa Hennan kanssa otetuista kuvista keskellä Suomen talvea. (c)Henna Astikainen

Rakastakaa itseänne juuri sellaisina kuin olette, älkääkä antako toisten moitteiden vaikuttaa itseenne tai tulla valintojenne tielle. Haalikaa ympärillenne ihmisiä, jotka oikeasti välittävät ja ymmärtävät ja ovat iloisia saavutuksistanne, kateus on turhaa. ♥

-Jenna

Kuivamuonasta raakaruokintaan

Moikka!

Ollaan Onnin kanssa kotiuduttu Jyväskylään ja viimein pääsen aloittamaan postaukseni tästä kuuluistasta aiheesta, etenkin villakoirien parissa...

...nirso koira, mikä päänvaiva. Eikö? Nappuloiden vaihtamista merkistä toiseen, jatkuva neuvojen kyseleminen ja pähkäily koiran ”syömishäiriöstä” sai minut kiinnostumaan raakaruokinnasta. Menin Mushin sivuille ja luin kokemuksia raakaruokinnan aloittaneista. Sekaan mahtui, yllätys yllätys myös villakoiria. Raakaruokinnan aloittaminen on saanut monen sydämeltä kiven tippumaan, myös minun.

Suositeltavaa on, että raakaruokaan totutellaan pikkuhiljaa, mikäli koira ei ole sitä ennen saanut. Täällä siihen erittäin selkeät ja hyvät ohjeet. Onnin kanssa aloitettiin totuttelu kuten ohjeissa kerrotaan. Pikkuhiljaa, aina määrää lisäten. Meillä tosin kävi niin, että Onni söi nappuloiden seasta vain ne parhaat palat, eli lihat. Muutamana ensimmäisenä päivänä Onnilla oli vatsa hiukan löysällä, mutta tasaantui nopeasti. Ulosteen määrä väheni noin kolmanneksen, joka on myös normaalia.

Kolmas viikko pelkällä raakaruualla on ohitse ja en voisi tyytyväisempi olla. Otin kuvia annoksesta postaustani varten ja samalla kuulen takaa kärsimätöntä pilputusta tyylin ”Anna nyt jo sitä ruokaa!”. Onni tulee aina vierelle odottamaan ja seuraamaan tarkasti pullien muussausta.

Sekaan laitan aamuisin muutaman pienen nokareen kylmäpuristettua kookosöljyä ja iltaisin teelusikallisen pellavansiemeniä, noin 15 minuuttia vedessä pehmennettyinä. Kookosöljyllä on vaikutusta muun muassa turkin kuntoon ja sitähän voi käyttää sellaisenaan suoraan turkkiinkin. Pellavansiemenet sisältävät raakaruokinnassa huomioon otettavia kuituja. 

 Itse laitan aina heti annoksen syötyä uuden satsin sulamaan jääkaappiin. Joskus ruoka on otettava sulamaan vielä huoneenlämpöön 30-60 minuuttia ennen saantia.

Meillä Onnin annoksiin kuuluu aamuisin neljä pullaa Vaisto vihreää ja iltaisin kolme Vaisto vihreää ja kaksi Vaisto mustaa pullaa. Lisään mustia pullia pari päivässä annoksiin, sillä ne sisältävät vähän enemmän rasvaa ja Onnin painoa pitäisi vielä nostaa muutama sata grammaa ja tästä Vaisto mustasta saa muun muassa apua siihen. 

On ollut niin huojentavaa huomata, että Onni syö paljon paremmin kuin koskaan aiemmin. Ei ole tarvinnut stressata joka päivä siitä, miksi ruoka ei maistu. Onnin paino on myös noussut reilu 100 grammaa ja (mielestäni) eron tuntee myös kun tunnustelee hänen runkoaan. Aiomme aloittaa Onnin kanssa agilityn ja parempi olisikin, että luiden ja nahan lisäksi löytyisi myös massaa. :)

Ensi viikolla tapahtuukin jänniä, sillä meidän lauma kasvaa uudella tulokkaalla. Valkoinen kääpiövillakoiran pentu muuttaa keskiviikkona. Saapa nähdä, miten nämä kaksi tulevat toimeen. Odotukset ovat erittäin positiiviset, sillä onhan Onni kaikkien kaveri!

Mukavaa keskiviikkoa!

-Jenna