Moikka! Mä harkitsin todella pitkään, kirjoitanko tästä aiheesta. Ajattelin kuitenkin, että ehkä tästä edes joku saa ahaa-elämyksen ja saa omatunnolleen täysin uuden perspektiivin.
Sain noin vuosi sitten ajatuksen, että haen missikisoihin. Ja kuulinkin muutamalta taholta, että olisin loistava ehdokas. Perinteinen, vaalea, hyvän mittainen ja "oikeanlaiset" elämänarvot. Aiettani en sen suuremmin edes lähipiirissäni tuonut esille, sillä halusin että teen asian tiettäväksi vasta kun jotain konkreettista on tapahtunut. Käytiin ottamassa ihanan Hennan kanssa uikkarikuvat lähes kymmenen asteen pakkasessa Saimaan rannalla. Tykättiin otoksista ja meistä esiin kuvissa tuli kaunis luonnollinen ilme, ja kuten ohjeissakin mainittiin, liikaa tälläytymistä tuli välttää. Taittelin siis vain suoristusraudalla hiusten latvat ja kasvoilla ilmettäni korosti ainoastaa meikkivoide, kevyt kulmakynäys ja ripsiväri. Olin jo melkein varma, että voisin päästä jatkoon 50 parhaan joukkoon. Odotukset olivat kuitenkin liian korkeat. Jälkikäteen kun asiaa ajattelee, uskon, ettei hakemukseeni sen kummemmin välttämättä edes perehdytty, sillä minullahan ei ole aikaisempaa kokemusta esimerkiksi mallina työskentelystä. Pettymys valtasi mielen hetkeksi. Koin olevani sopiva henkilö Miss Suomi finalistiksi.
Haaveenani oli tämän kilpilun kautta päästä ennemmin tai myöhemmin vierailemaan ala- ja yläkouluissa, pitämässä kauneusvalistusta noin 5.-9.-luokkalaisille. Ahdistaa ihan oikeasti katsoa, kun nuoret peruskouluikäiset ja lukiolaisetkin vertailevat toisiaan ja koittavat saada itsensä näyttämään paremmalta, keinolla millä hyvänsä. Sopusuhtainen mielletään lihavaksi ja samalla tyrkytetään solisluita esille näyttääkseen mahdollisimman laihalta. Itse en ole koskaan joutunut lihavaksi solvauksen kohteeksi. Tai hetkinen, totesihan pappani kerran, että olen lihava, vaikka silloin harrastin jalkapalloa noin 7-9 kertaa viikossa. Onneksi en siitä ottanut itseeni kun tiesin, ettei asia ole niin. Sen sijaan aknestani olen kuullut ne kuuluisat pitsanaama-eikö sinulla ole varaa mennä kasvohoitoon-kommentit. Tiedostin iho-ongelmani ja äidin ja isänkin kanssa mietittiin kaikki keinot maan ja taivaan väliltä sen parantamiseen. Antibioottien, lääkevoiteiden, kasvohoitojen ja valehtelematta satojen, ehkä jopa tuhannen euron rajaa hipovan kulutuksen jälkeen päädyin itse määrätietoiseti siihen kurinalaiseen lääkkeeseen.
Tuon roaccutan-kuurin jälkeen ihoni oli ihanan sileä eikä näpyn näppyä missään. Ajattelin, että nyt voisin laittaa sen hakemuksen Suomen suurimpaan kauneuskilpailuun. Olin myös hyvässä kunnossa, 174 cm ja alle 70 kiloa. Mutta, kuten aiemmin jo mainitsin, en tullut valituksi 50 parhaan joukkoon. Hetken tuumasin, ja ajattelin että haen ensi vuonna uudestaan, mutta sitä ennen haen Rauman pitsimissi-kilapiluun hakemaan kokemusta. Tässäkin tie tyssäsi saapuneeseen sähköpostiviestiin "Kiitos hakemuksestanne, mutta...". Sillä samalla sekunnilla tuota viestiä lukiessani kysyin itseltäni: miksi haen näihin kisoihin?
Oliko pohjimmiltaan syynä se, että halusin näyttää kaikille ikävyyksiä suustaan päästäneille, että "Katsokaa mihin minä pystyn!"?
Heräsin tähän itse ja ajattelin sitä, mitä oma äitini oli sanonut isälleni hakiessani missikisoihin "Miksi pitää näyttää itseään koko kansalle ja asettua vertailun kohteeksi?" Niin, miksi? Tämän jälkeen tajusin, että itsevarma nainen tietää kyllä itse olevansa kaunis ja saavuttavansa tavoitteet ilman, että koko kansan tarvitsee samaan aikaan vertailla sinua muihin. Minulla on omat lempparimissit ja olen ihaillut erityisesti sitä, miten jotkut heistä, viime vuosikymmenien misseistä ovat matkanneet "köyhienmaahan" ja käyneet piristämässä paikallisia.
En ole todellakaan hylännyt ajatusta siitä (kunhan olen urallani päässyt edes jonkinlaiseen alkuun), että lähden kiertämään kouluja ja keskustelen nuorten kanssa siitä, mikä on kaunista. Ulkoisen kauneuden lisäksi tärkeintä on tietysti se sisäinen kauneus. Ja tulevaisuuden urahaaveeseeni (rehtori) nojaten, haluan edes jollakin tapaa saada kiusaamista minimoitua ja luoda enemmän yhteishenkeä sekä opettajien että oppilaiden kesken.
Pisteenä i:n päälle laitan alle vielä kuvia, joissa hymyilee mielestäni kaunis, niin ulkoisesti kuin sisäisestikin olevan nuori nainen, joka sallii itselleen myös niitä herkkupäiviä. Lisäksi haluan kiittää nykyistä poikaystävääni siitä, että hyväksyt minut juuri sellaisena kuin olen ja kuinka tuet sata prosenttisesti kaikissa valinnoissani, joihin tarvitsen toisen apua/mielipidettä, niin koira-, työ- kuin kouluasioissa. ♥
Tässä todistusaineistoa Hennan kanssa otetuista kuvista keskellä Suomen talvea. (c)Henna Astikainen
Rakastakaa itseänne juuri sellaisina kuin olette, älkääkä antako toisten moitteiden vaikuttaa itseenne tai tulla valintojenne tielle. Haalikaa ympärillenne ihmisiä, jotka oikeasti välittävät ja ymmärtävät ja ovat iloisia saavutuksistanne, kateus on turhaa. ♥
-Jenna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti