keskiviikko 16. elokuuta 2017

Kuivamuonasta raakaruokintaan

Moikka!

Ollaan Onnin kanssa kotiuduttu Jyväskylään ja viimein pääsen aloittamaan postaukseni tästä kuuluistasta aiheesta, etenkin villakoirien parissa...

...nirso koira, mikä päänvaiva. Eikö? Nappuloiden vaihtamista merkistä toiseen, jatkuva neuvojen kyseleminen ja pähkäily koiran ”syömishäiriöstä” sai minut kiinnostumaan raakaruokinnasta. Menin Mushin sivuille ja luin kokemuksia raakaruokinnan aloittaneista. Sekaan mahtui, yllätys yllätys myös villakoiria. Raakaruokinnan aloittaminen on saanut monen sydämeltä kiven tippumaan, myös minun.

Suositeltavaa on, että raakaruokaan totutellaan pikkuhiljaa, mikäli koira ei ole sitä ennen saanut. Täällä siihen erittäin selkeät ja hyvät ohjeet. Onnin kanssa aloitettiin totuttelu kuten ohjeissa kerrotaan. Pikkuhiljaa, aina määrää lisäten. Meillä tosin kävi niin, että Onni söi nappuloiden seasta vain ne parhaat palat, eli lihat. Muutamana ensimmäisenä päivänä Onnilla oli vatsa hiukan löysällä, mutta tasaantui nopeasti. Ulosteen määrä väheni noin kolmanneksen, joka on myös normaalia.

Kolmas viikko pelkällä raakaruualla on ohitse ja en voisi tyytyväisempi olla. Otin kuvia annoksesta postaustani varten ja samalla kuulen takaa kärsimätöntä pilputusta tyylin ”Anna nyt jo sitä ruokaa!”. Onni tulee aina vierelle odottamaan ja seuraamaan tarkasti pullien muussausta.


Sekaan laitan aamuisin muutaman pienen nokareen kylmäpuristettua kookosöljyä ja iltaisin teelusikallisen pellavansiemeniä, noin 15 minuuttia vedessä pehmennettyinä. Kookosöljyllä on vaikutusta muun muassa turkin kuntoon ja sitähän voi käyttää sellaisenaan suoraan turkkiinkin. Pellavansiemenet sisältävät raakaruokinnassa huomioon otettavia kuituja. 






 Itse laitan aina heti annoksen syötyä uuden satsin sulamaan jääkaappiin. Joskus ruoka on otettava sulamaan vielä huoneenlämpöön 30-60 minuuttia ennen saantia.


Meillä Onnin annoksiin kuuluu aamuisin neljä pullaa Vaisto vihreää ja iltaisin kolme Vaisto vihreää ja kaksi Vaisto mustaa pullaa. Lisään mustia pullia pari päivässä annoksiin, sillä ne sisältävät vähän enemmän rasvaa ja Onnin painoa pitäisi vielä nostaa muutama sata grammaa ja tästä Vaisto mustasta saa muun muassa apua siihen. 

On ollut niin huojentavaa huomata, että Onni syö paljon paremmin kuin koskaan aiemmin. Ei ole tarvinnut stressata joka päivä siitä, miksi ruoka ei maistu. Onnin paino on myös noussut reilu 100 grammaa ja (mielestäni) eron tuntee myös kun tunnustelee hänen runkoaan. Aiomme aloittaa Onnin kanssa agilityn ja parempi olisikin, että luiden ja nahan lisäksi löytyisi myös massaa. :)

Ensi viikolla tapahtuukin jänniä, sillä meidän lauma kasvaa uudella tulokkaalla. Valkoinen kääpiövillakoiran pentu muuttaa keskiviikkona. Saapa nähdä, miten nämä kaksi tulevat toimeen. Odotukset ovat erittäin positiiviset, sillä onhan Onni kaikkien kaveri!

Mukavaa keskiviikkoa!

-Jenna

2 kommenttia:

  1. Mua vähän ehkä kiinnostaisi testata tätä raakaruokintaa, koska meidän villakoira neiti on todellinen nirppanokka. Ei kelpaa suunnilleen mikään ja tuntuu, että se kohta ihan kuihtuu kokonaan kun niin pikkuinen on :D Voisi uskaltaa pieniä määriä kokeilla, niin ei mahakaan menisi sekaisin.
    Näyttää muutenkin helpolle tämä ruokinta kun lihapullat on valmiita ja tarvitsee vain vissiin ottaa sulamaan ennen antoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpimästi suosittelen! Totutteluprosessi kestää noin pari viikkoa, meillä ehkä vähän vähemmän, koska Onni ei sieltä nappulan nappulaa syönyt, vaan ainoastaan ne lihat. Edelleen Onni syö innoissaan ruokansa (nykyään jo ehkä vähän liiankin nopeasti kun pikku B tuli taloon...:D). Raakaruoka on myös todella hyväksi hampaille mikä on myös hyvä, koska meidän kohdalla näyttää siltä, että hammaskivenmuodostuminen tapahtuu aika helposti, harjauksesta huolimatta. Me aloitettiin tuolla Vaisto vihreällä. :)

      Poista