perjantai 21. heinäkuuta 2017

Laiskan sunnuntain laiska päivällinen

Välillä tulee opiskeluaikoina sekä varmasti myös työelämässä hetkiä, jolloin motivaatio katoaa ja koittaa väkisin keksiä jotain muuta tekemistä kuin se työ tai nyt mulla esseen rustaaminen. Just nyt mä haluaisin vain pestä tuon puudelin ja lähteä sen jälkeen pitkälle lenkille... Onni kuitenkin kuorsaa tuossa vieressä vatsa täynnä, joten pesuhetki saa odottaa vielä tovin. (Onneksi) muistin, että mun piti laittaa tänne ohje hyvään ja helppoon kana nachovuokaan. Joten keksimpäs tekemistä esseen sijaan!

Tuossa jonkun aikaa sitten olin taas puoliviikkoa Vaasassa ja silloin sunnuntai oli löhöilylle varattu. En jaksanut ajatella mitään hankalia ruuanlaittoreseptejä samalla, kun laiskuuden multihuipentuma oli vallannut koko kehon. Lounasaika käytettiin hyväksi murun vanhempien luona. Olin pitkään himoinnut nachovuokaa ja ajattelin, että nyt voisi olla sopiva hetki valmistaa sellainen. K-Citymarketin kautta ajettiin takaisin Palosaareen ja myöhemmin illalla mä kävin tän mehevän vuoan kimppuun. 

Kana nachovuoka-nimitys tuli multa, vaikka alkuperäisessä reseptissä sitä kutsutaan nimellä Nachopelti. En siis käyttänyt alustana peltiä, koska halusin tarjoilla dinnerin pienemmässä astiassa, josta olisi helpompi lappaa partsilla ruokaa omalle lautaselle. Nachovuokaan tarvitset:

maissilastuja
punasipulia
maustamattomia broilerin filesuikaleita
rypsiöljyä (paistamiseen)
maissinjyviä
tomaattisalsaa
mustapippuria
sulatejuustoa (esim Valion Koskenlaskija Cheddar)
tomaattia
avocadoa
limetti
tuoretta korianteria (itse korvasin enemmistön basilikalla)

Ensimmäisenä kaada maissilastut vuokaan. Ruskista kana öljyssä. Lisää pilkottu sipuli ja maissinjyvät. Kuumenna vielä hetki ja lisää hiukan pippuria ja salsa. Levitä seos maissilastujen päälle ja nokaroi pinnalle cheddartuorejuustoa (mulla meni koko purkki). Kuumenna uunissa 200 asteessa noin kymmenen minuuttia. Pilko tomaatti. Lohko myös avocado, jonka päälle purista limen puolikas. Tarjoa vuoka tomaattien, avocadojen ja korianterin kanssa.









Jollekin muulleki maistuis.


Vielä viisi päivää niin pääsen taas Vaasaan! Suunnitelmissa on reissu Mikkeliin ja minnekäs muuallekaan kuin asuntomessuille... :)

Mukavaa viikonloppua!

-Jenna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti