Long time no see, koska muuta en keksinyt.

Siitä onkin tovi vierähtänyt, kun tekstiä tälle sivulle olen saanut rustattua. Alkuvuoteen on mahtunut paljon ja kurssit sekä työt pitäneet suhteellisen kiireisenä. 

Talven lopussa koin jotain yllättävää, jotain mitä en osannut oikeastaan odottaa. Sainkin pari päivää miettiä ja kävellä suuri näkymätön kysymysmerkki pään päällä. (Yksi luonteenpiirteistäni on omistautuneisuus ja luotan lähimmäisiini sata prosenttisesti. Olen onneksi vuosien saatossa oppinut arvioimaan ihmisiä, jotka oikeasti välittävät ja keihin voi turvautua tilanteessa kuin tilanteessa.) Minulle oli toitotettu kaiken olevan hienosti ja ettei olisi mitään hätää, mutta samalla asiat olikin toisin. Koitan saada huonosti argumentoimalla esille ajatusta siitä, että kun olen luottanut toisen sanoihin ja uskonut kaiken olevan hyvin, voitte kuvitella miten suureen kysymyskuplaan jouduin saadessani kuulla asioiden olevankin päinvastoin. 

Mutta. Kaikesta selviää kun löytyy tarpeeksi itseluottamusta. Täytyy vaan heti yrittää saada arki takaisin raiteilleen, vaikka pari päivää saattaakin vierähtää sängyn pohjalla pitsaa syödessä ja ainoa keino joka saa nauramaan on Frendit tv-sarja. 

Yritän usein löytää asioista positiivisia puolia ja usein se onnistuukin. Ylipäätään mulla on ehkä tapana nähdä asioissa ja etenkin ihmisissä ensin ne hyvät puolet (onko se sitten hyvä vai huono...?). Jo kevääseen mahtuu paljon ohjelmaa. Ensi viikon lauantaina on Onnin ensimmäinen virallinen näyttely ja me lähdetään Botniahalliin sertijahtiin. Ihanaa kun kesälle on suunniteltu näyttelyreissuja, ehdottomasti yksi parhaista tavoista viedä aivot narikkaan hetkeksi muista arjen menoista. Kauniita koiria, tuttuja, uusia tuttuja, uusia kaupunkeja, uusia ja vanhoja (upeita) villakoiria, siistit vaattet ja ehkä vähän viintä. Olen innoissani yhdestä uudesta harrastuksestani! Monet ei tätä touhua ymmärrä, eikä tarvitsekaan. En mäkään sisäistä kaikkia harrastuksia tällä universumilla. 

Kevääseen ja kesään mahtuu myös kasvatustieteen perusopintoja ja töitä sen mukaan kun aikaa on. Tulevalle kesälle olen asettanut tavoitteita ja koitan päästä niihin. Yritän panostaa ja satsata niihin asioihin mistä pidän eniten, kuten ystävät, perhe, villakoirat ja mökkeily sekä tietysti, mikäpä muukaan kuin ruoka. 

Aamupala = päivän parasateria 

 Cashew-chia-banaani-herukka-mössö kanelilla höystettynä oli kiva herkullinen välipala ennen työvuoroa.

Onnimannin ja ystävän kanssa Vaasan torikahvilassa. 

Vaasassa asumista tältä erää on jäljellä enää noin kaksi ja puoli viikkoa. En ymmärrä miten aika menee välillä näin nopeasti. 

Ihanaa viikonloppua!

-Jenna

Hyvää ystävänpäivää! ♥

Tänään on mukava päivä tiedossa. Siivoilua (kyllä, pidän sitäjuuri nyt ihan mukavana asiana), ruuanlaittoa, kaunis sää ja kaks ihanaa opiskelijaystävääni tulevat kylään illalla. En tiedä välttämättä miten selviäisin ilman näitä kahta Vaasassa. Heistä on tullut minulle todella tärkeitä ja toivon, että lähdettyäni syksyllä Jyväskylään voimme edelleen pitää yhteyttä!

Vanhemiten sitä oppii ennakoimaan ja tulkitsemaan uusia tuttavuuksia, ovatko he kanssasi samalla aaltopituudella. Itse olen reipastunut ja koitan aina tutustua uusiin ihmisiin. Viime vuonna tapasin paljon, siis paljon uusia ihania henkilöitä ja olen joka hetkestä nauttinut. Myös kaikki uudet kaveri- ja ystäväsuhteet ovat edelleen elossa ja aikaa heidän kanssa on tullut vietettyä enemmän tai vähemmän. Jos vähemmän, niin sitäkin suuremmalla sydämellä.

Tällä hetkellä eniten ikävöin perhettäni, kahta lapsuuden ystävääni sekä kummi-tätiäni. Erityisesti kahta jälkimmäistä, sillä perheen kanssa tulee viestiteltyä joka päivä sekä asiaa että hölynpölyä ja eilen pirautin isälleni, joka täytti vuosia. 

Parhaat ystävät ovat parhaita ystäviä ja selviävät erimielisyyksistä. Olen ikuisesti onnellinen, että nämä kaksi upeaa naista ovat edelleen elämässäni. Vaikka opiskeluiden takia yhteiset hetket painottuvat lähinnä kesän ajalle, olen kiitollinen edes niistä tunneista, jotka kerkeämme yhdessä kuluttamaan. Joskus sitä toivoo, että pääsisi aikakoneella ajassa vuosia taakse päin ja saisi hetken leikkiä ulkona lumihangessa Leijonankuningasta tai puida sitä, onko Ken rakastunut Barbieen vai Teresaan. Toivottavasti näemme taas kun kesä koittaa! ♥

Tässä yksi. Rohkea ja häikäilemätön ystäväni. Rakas kummi-täti. Etenkin aikoina, jolloin koin erityisen huonoa itsetuntoa, olisin halunnut saada imettyä tädin huoletonta asennetta itseeni. Tädille voin kertoa mikä tahansa mieltä painaakin, miehet, kauneus tai koirat... Neuvoja tulee aina sekä tsemppiä ja rohkaisuja. Ihannoin myös Marissa (sekä hänen siskossaan, eli äidissäni) sitä, että aina ei tarvitse puolustella ja myötäillä, vaan he tuovat esiin muidenkin näkökannan ja saavat sitä myöten ajatukset avarammiksi. Paras kummitäti ja ystävä on sellainen joka tukee tilanteessa kuin tilanteessa ja sinä olet juuri sellainen, Mari. ♥

Kuvia selaillessa törmäsin ihaniin hetkiin ja muistoihin ystävien ja kavereiden kesken. Tässä joitakin hetkiä, jotka ovat jääneet mieleeni:

Minun sanojen mukaan, ystävä on ystävä sekä kehän sisä että ulkopuolella. :)

Hyvää ystävänpäivää! ♥

-Jenna

Mukavaa Runebergin päivää (laskiaispullilla)!

Niin taas koitti sunnuntai. Viikon viimeinen päivä ja aika, jolloin murun oli hypättävä Intercityn kyytiin kohti Etelä-Suomea. Onnin kanssa saatettiin Roope juna-asemalle ja heitettiin päivän toiseksi viimeinen lenkki. Jälleen yhtä vaikeaa, kun täytyy taas hetkeksi päästää irti rakkaimmasta. Noh, mukava viikonloppu takana päin ja hyvää kannattaa aina odottaa. Vain puolitoista viikkoa ja me suunnataan Onnin kanssa Vantaalle. Hiihtolomareissu Ylläkselle häämöttää, en malta odottaa! Villapöksy jää äidin isälle (eli mun papalle) hoitoon matkan ajaksi... :)

Roope tuli melko myöhään perjantai-iltana Vaasaan. "Yllättäen" juna oli puolituntia myöhässä. Illan aikana ei oikeastaan kun syöty iltapalat ja käytiinkin nukkumaan jo ennen puolta yötä. Molemmat väsyneitä ja aikainen herätys ollut kummallakin aamulla.

Lauantaina slow aamu ja tuhti aamupala nassuun. Hetken aikaa annettiin brekun laskeutua ja lähdettiin kolmistaan kävelylle. Roope suuntasi K-Citymarkettiin ja me Onnin kanssa poikettiin sillä välin tien toisella puolella Mustissa ja Mirrissä. Raakalihapussin pohja pakkasessa pilkottaa ja lisää oli saatava. Roope haki ainekset lauantain sekä sunnuntain lounaille. Lauantaina halusin testata At Maria's blogista löydettyä reseptiä, koska ajatus ja kuvat näyttivät enemmän kuin hyviltä! Reseptin löydät täältä. Itse ajattelin seuraavalla kerralla kehitellä jonkin tomaattisekoituksen vielä lisäksi tämän kanssa. Alla kuva mun luomuksesta.

Lyhyehkösti selostettuna: Pitsataikina, josta rullat reunoille. Juustojen sekoitus, joista saadaan niin sanottu dippikastike keskelle. Nam! 

Lounaaseen ei panostettu tällä kertaa täyttävyydellä niin paljon, sillä meille sekä ystäville oli pöytä varattuna Gustav Wasasta illaksi. Siellä tulisi varmasti massut täyteen. Ilta ravintolassa sujui mukavasti. Juttua riitti. Onneksi nämä kyseiset tuttavuudet asustelevat luotani neljä kerrosta ylempänä, ihania ihmisiä!

Sunnuntaina haluttiin tehdä jotain nopeaa, mutta täyttävää ruokaa. Viime tunneista piti nauttia ja lounaan täytyi pitää matkalainen kylläisenä perille asti. Kylmäsavulohipasta. Aina hyvää ja pitää nälän loitolla hiukan pidempään. Paras pasta tälle on Pirkka parhaat Pappardelle. Tällä kertaa mukaan pilkoin myös suomalaisia herkkusieniä, voissa ja valkosipulissa paistettuina. Jälkkäriks mä olisin todellakin halunnut Runebergin torttuja. Luulin niiden löytyvän Cittarin hyllystä, mutta jouduin pettymään. Ajattelin, että no Fazer Cafessa varmasti on. Ai ei. No, ei auttanut muu kuin ottaa varaslähtö laskiaiseen ja napata mukaan pari laskiaispullaa. Mulle mantelilla ja murulle hillolla. Ja kyllä muuten maistui!

Itelleni tein illaksi kauan himonnutta kasvisgratiinia. Sen enempää reseptejä vilkaisematta, pilkoin sipulia ja porkkanaa, heitin sekaan vielä Apetitin Kruunusekoitusta ja vatkasin keskenään kerman, munat ja juustoraasteen. Lauantailta jääneet tuore basilika ja herkkusienet löysivät myös tiensä gratiiniin. 

Nyt motivaatio kohti ensi viikkoa. Luvassa on paljon kouluhommia ja raportteja.

-Jenna

Trimmailua, siivoilua ja kanapiirasta

Tätä päivää onkin odoteltu. Perjantai ja yks erityinen henkilö saapuu illalla junalla Vaasaan. Toivon hartaasti, että juna pysyy aikataulussaan. Ajatuksena oli panostaa tämä päivä enemmän tai vähemmän koulujutuille, mutta lukeminen jäi aamupalaan ja Vasabladetiin. Pitihän sitä kaikkea muutakin tehdä, kuten puunata Onni. Ja sitä paitsi kaksi raporttia jätetty Moodleen runsaasti ennen deadlinea, joten ehkä se ei nyt niin vaarallista ole jos lukeminen tän päivän osalta jäi unholaan...?

Keskeinen teema tänään on ollut villakoiraihmisten kehittämä lyhenne PPP eli Puudelin Puunaus Päivä. Tämä kyseessä oleva rutiini vaatii aina oman aikansa ja maltin, sekä itse omistajalta että koiralta. Ensin turkin selvitys, suihku, kuivaus föönillä (samalla harjataan turkki suoraksi niin, että kuivain hiertää ja polttaa kainalossa ja yrität osoittaa kohtaa mistä karstaat villaa suoraksi), trimmaus ja lopuksi kumilenksut päähän. Done. Multa puuttuu vielä tuon trimmauksen jälkeen saksilla sohiminen, koska en handlaa sitä täysin. Aikaa tähän menee noin puolitoista tuntia. 

Yksi villakoiran omistajan parhaista puolista on se, kun saa nauttia säännöllisestä puhtaudesta ja karvoja ei tarvitse nyppiä huonekaluista ja vaatteista. Puhdas ja tuoksuva villis, parasta!

Kun Onni oli puunattu, huitasin keittoa ja ruisleipää nassuun ja kävin kanapiiraan kimppuun. Mies tulee illalla ja jotain iltapalaa on oltava. Kaupassakin piti käydä, jotta saadaan aamupalaa. Vielä täytyis imuroida ja luututa sekä tuulettaa tekstiilit. Illalla mennään sit Onnin kanssa yhdessä murua vastaan asemalle. ♥

Mun yks suurista herkuista on erilaiset piirakat. Kanapiiras on kestosuosikki ja lisukkeita voi vapaasti vaihdella oman maun mukaan. Tänään pilkoin sekaan (niin kun huomasin etten omista raastinta...) porkkanaa ja pakastettua parsakaalia. Lisäksi jääkaapista löytyi sipulia sekä Apetinan yrttifetakuutiota. Ja tietenkin pannulla paistetut Mango kanasuikaleet. Niin sanotusti kastikkeena toimi varma kuohukerma, kolme kananmunaa ja Valion Emmental juustoraaste. Tuli kyllä superhyvää! 

 Onni väsähti puunauksesta niin, että seurasi ruuanlaittotouhuja etäämmältä. 

 

Kukat on ihania. Ne tuo piristystä kotiin ja harmaisiin päiviin. En malta odottaa, että pääsen nauttimaan keväällä parvekkeella aamukahvit ja -palat aamuauringon alla!

Mukavaa viikonloppua! 

-Jenna

Jostain on tingittävä

Joskus tulee vastaan tilanteita, joissa täytyy miettiä mikä on tärkeintä. Ja etenkin näin opiskelijana täytyy suunnitella mihin saldo riittää. Lukioaikoina, kun kesätöistä tullut kolmi (ehkä joskus neli) numeroinen luku rapsahti tililleni, suuntasin ostokseskukseen ja ostin sen mikä tuntui just sillä hetkellä kivalta. Nykyään olen kriittisempi ja harkitsen tarkemmin ostoksiani. Jos vähänkään tulee esimerkiksi jonkin rievun kohdalla tunne ihan kiva, jätän vaatekappaleen niille sijoilleen. Kaikkeahan sitä tarttis, mutta onneksi vanheneminen tuo mukanaan myös järkeä. 

Nykyään oon huomannut yhden asian, joka vaikuttaa suurella tavalla mun onnellisuuteen. Ruoka. Ja tänään selkä vinossa kun kangaskassissa ruokaostoksiani kotiin roudasin, ajattelin samalla, etten malta odottaa iltapalaa. Bongasin meinaan eilen Fazersuomi instagramtililtä ihania avocadoleipiä, jotka oli loihtinut @soppahanna ja näitä superhyvän näköisiä leipiä luvassa mulle tänään, nam!

Kun kurkistaa mun menneisyyteen urheilun parissa, näätte mut treenaamassa jalkapalloa 6-9 kertaa viikossa. Sen seurauksena päälle on jäänyt jonkin sortin aktiivisuusmoodi ja liikkuva ihminen tarvitsee ravintoa, jotta jaksaa päivän askareet läpi. Tällä hetkellä mulla kertyy myös lähes päivittäin kymmenen kilsaa kävelymittariin. Panostankin nykyään mieluummin ruokaan kuin materiaaliin, sillä omalla kohdallani pätee se, että hyvin ja vähän "laadukkaammin" syöneenä jaksan paremmin ja olen pirteämpi. Ehdottomasti päivän paras ateria on aamupala ja siitä pitää nauttia. 

Ja enkä pelkästään panosta ruokaan vaan myös siihen mitä syön. Kai sillä on jotakin henkistä vaikutusta kun tietää syövänsä terveellisemmin. En voisi kuvitellakaan syöväni makaroonilaatikkoa tai tonnikalaa ja raejuustoa, saatika jotain valmisruokia pitkin viikkoa... Onneksi saan yliopsitolla arkisin maittavan ja tuhdin lounaan, joten päivällinen tai joskus yhdistetty iltapala/päivällinen voi olla astetta kevyempi. 

Niin. Ja mä en pidä mitään herkkulakkoja, enää koskaan. Joskus täytyy saada nauttia ajankohtaisista juhlaherkuista ja pidän myös luvallisen karkkipäivän kerran viikkoon. Olen oppinut, että liian rajoitteinen ja kriittinen kaloreiden seurailu vaan stressaa mua entistä enemmän. Noin vuoden verran olen nyt pysynyt samalla ruokalinjalla ja koen itseni sopivaksi.

Mutta onko mun vaikea olla shoppailematta muuta kuin ruokaa? Jos raha kasvais puussa, kipittäisin oitis Vaasan Aukiaan ja ostaisin Canada Goosen takin. Haluaisin myös Peakin takin ja uuden laukun jonka saa vartalon yli. Uudet nilkkuritkin tarttis, mutta tän talven pärjään vanhoilla. Tottakai sitä haluaa ja haaveilee kaikesta. Mutta kun se raha ei kasva puussa eikä sitä ilmaiseksi tilille liikaa tule. Asioiden eteen on tehtävä töitä. Tämän hetken suunnitelmat on ensin valmistua kandiksi ja sitten maisteriksi. Olen myös pyöritellyt ajatusta kauan haaveilemastani vaihto-oppilaslukukaudesta ja tullut siihen tulokseen, (mikäli kaikki loksahtavat paikoilleen) että suorittaisin sen maisteriopintojeni aikana. Valmistuttua tietysti heti töiden metsästykseen ja myöhemmin tähtäimessä olisi väitellä itseni tohtoriksi. Katsotaan minne suunnitelmat vievät... :) Ehkä sitä rahaa vielä joskus ropisee tilille ajoittain niin, että voin ostaa vähän rennommin uusia juttuja. Ja voidaan lähteä extempore miehen kanssa kaupunkilomalle Roomaan.

Ihanaa alkanutta viikkoa!

-Jenna

Kaksi (ero)ahdistunutta?

"Intuitiivinen Rapu kätkee kovan kuorensa alle äärimmäisen herkän ja tunteellisen ytimen. Rapu on omistushaluinen ja ottaa tiukan saksiotteen rakkaistaan..."

Nuo kaks edellistä lausetta kuvastaa mun luonteenpiirteitä erinomaisesti. Tammikuun alussa muutin Onnin kanssa Vaasaan kevääksi opiskelemaan. Ajattelin, että ei tässä mitään. Kaikki hyvin. Pääsen murun luokse Vantaalle ja hän on tulossa käymään täällä ja lisäksi päästään viettämään yhteistä aikaa reilu viikon ajan, sillä hiihtolomareissu Ylläkselle häämöttää. Mutta koska olen "äärimmäisen herkkä" ajattelen kaiken tämän ohella, miten Onni muuttoon suhtautuu ja onko tää nyt sille ihan hirveä sokki kun ei isi ja äiti olekaan saman katon alla ja mä vielä kehtaan lähteä päiviksi yliopistolle. 

Pyysin hyvää kaveriani kuuntelemaan kun olin luennoilla, että kuuluuko kämpästä mitään. Ja voitte vaan arvata, minkä romahduksen koin, kun kuulin Onnin haukkuvan lähes koko päivän yksin ollessaan. Ei. Mitä mä olen tehnyt väärin? Vantaalla ei ollut yksin jäämisen kanssa ongelmia, valvontalaitteiden perusteella villapöksy hetken itki meidän perään kun miehen kanssa lähdettiin töihin, mutta meni loppupäiväksi sohvalle/matolle nukkumaan. Eikä haukkunut kertaakaan... Onni on ensimmäinen koira ja en tiennyt, että muuttaessa koira kannattaa opettaa uudestaan yksin oloon. Onni ehti tutustumaan uuteen kämppään muutaman päivän, kunnes lähdin yliopistolle. Nyt siitä lähtien, kun eka luentopäivä koitti, karvalapsi on ulissut ja haukkunut mun perään. 

Kokeilin ensin Thundershirtiä. Ei ollut apua. Onneksi ko. tuotteessa on 45 päivän tyytyväisyystakuu. Kiikutin manttelin takaisin ja ostin tilalle Adaptil-haihduttimen. Lisäksi otin kokeiluun kuukaudeksi Digital Dogsitterin. Haihdutin oli saanut paljon hyviä arvosteluja ja toiminut moniin koiriin. Myös tämä Digital Dogsitter on auttanut eroahdistuneita koiria. No, eipä nämä näytä meillä kummoisemmin vaikuttavan Onniin. Yhtenä päivänä se kyllä oli 79% ajasta hiljaa, mutta oli löytänyt jonkin paperin palan ja pistänyt sen silpuksi... Naapureille kirjoitin heti lapun ilmoitustaululle tilanteesta ja että työstän sitä parhaillaan. Oveen oli myös jätettävä En-ole-kotona-lappu, sillä ikäväkseni kuulin valvontalaitteista jonkun käyneen rämpyttämässä ovikelloa, vaikka varmasti tajusi minun olevan poissa. Ikävä kyllä monet naapurit varmaan ajattelevat, ettei omistajaa kiinnosta. Päinvastoin. KUKAAN omistaja EI halua, että koira kärsisi minkään sortin ahdistuneisuudesta. 

Kaikkien noiden edellä mainittujen apujen lisäksi, selvitin, että koirat pitävät rutiineista ja yritän pitää päivien rutiinit lähes samoina. Ainakin aamut ja illat. Odotan myös innolla, että päästään Onnin kanssa keväällä kokeilemaan tokoa. Siinä sekä omistaja että koira saa aivojumppaa ja heidän välinen suhdekin paranee entisestään. Tää vois olla Onnille sopiva harrastus, sillä tyypissä riittää virtaa loputtomiin ja tämmönen aivojumppa tasapainottais sitä. Harjoitellaan myös joka päivä pienissä pätkissä sitä yksinoloa... 

Mutta ennen kaikkea, voiko tämä johtua myös Onnin iästä? Pienellä miehellä hormonit jyllää, sillä murkkuikä (8,5kk) on parhaillaan menossa. Oon huomannu Onnin käytöksessä muutenkin eroja entiseen. Joka ikinen kolkka ulkona täytyy merkata ja viime viikonloppuna ekaa kertaa ikinä nosti koipensa Murren Murkinassa Tammistossa. Siis sisätiloissa! Kaikki muiden koirien jättämät keltaiset läntit täytyy nuuhkia läpi antaumuksella ja jokainen vastaantuleva hurtta on entistä mielenkiintoisempi. 

Olen myös todennut muiden neuvojen pohjalta, että mun itsekin täytys suhtautua tähän muutokseen normaalisti. Koira kun aistii kaiken mitä ihminen henkisesti kokee... Mut onpa helppoa ihmiseltä, joka on erittäin tunteellinen ja huolehtii liikaa toisten hyvinvoinnista. Ja mä myönnän, mulla on ikävä Roopea joka asuu Vantaalla, joka päivä. Onneksi Vaasasta löytyy kavereita ja luennoilla saan ajatukset hetkeksi muualle. Täytyy varmaan alkaa tekemään jokapäiväisiä hengitysharjoitteluja.

Ehkä tämä tästä! Vinkkejä ja kokemuksia otetaan vastaan. 

Mukavaa alkanutta viikkoa!

-Jenna

Katsaus vuoteen 2016!

Vuosi 2016 on takana päin ja aika suunnata katseet tähän vuoteen. Viime vuosi oli melkoisen jännä, paljon tuskan, ilon ja rakkauden hetkiä täynnä. Alkuvuodesta mulla todettiin rasitusmurtuma, joka esti totaalisen liikkumisen vähintään kolmeksi kuukaudeksi ja sen jälkeen tuntuman mukainen urheilu. Muistan miten ahdistavaa oli, kun poikaystävä sulki oven perässään lähtiessään salille. Tuntui niin epäreilulta. Miltei vuosi siihenkin meni, että saatiin tämä rasitusmurtuma pois. Tai itseasiassa en ole vuoteen käynyt hölkkä/juoksu lenkeillä enkä edelleenkään uskalla, sillä joskus saattaa vielä tuntua pientä pistosta. Onneksi talven ajan juoksemisen sijaan pystyy harrastamaan muutakin, esimerkiski nivelille ystävällisempää liikuntaa, kuten hiihtämistä. Peruskoulun jälkeen asenteeni hiihtämistä kohtaan oli melkoisen pohjalla, sillä isä tyrkkäsi kainaloon äidin ylipitkät sukset, joilla ei päässyt lujaa. Nyt sain joululahjaksi rakkaalta uuden suksisetin sauvoineen päivineen! Vihdoin omat romppeet, jotka luistaa (niinkin hyvin, että perseelleni lensin alamäessä) ja millä on mukava suksia. 

Kesän jälkeen suurin mullistaja, pakko sanoa, meidän molempien elämässä oli Onni. Pieni musta kääpiövillakoira. Super energinen ja hurmaava pakkaus. Olin aivan tohkeissani ja odotin paljon suloisia ja mieltä lämmittäviä hetkiä. Noh, sanotaan näin, että ensimmäisten parin viikon aikana en kyennyt edes nauttimaan  Onnin kotiutumisesta, sillä hirveä huoli koko ajan siitä, onko pienellä kaikki hyvin. Ajoittain kävi mielessä, tuleeko tuosta rääpäleestä koskaan kunnon kansalaista... Ensimmäinen koira ja en tiennyt mitään pennun kasvattamisesta. Hetki toisensa jälkeen huomasin Onnin oppivan paljon asioita, nopeasti. Perus käskyt istu, maahan, tassu, villapöksy handlasi jo 10 viikon ikäisenä. Neljän kuukauden vanhana opittiin jo sisäsiistiksi. Johdonmukaisuutta ja kärsivällisyyttä sekä ystävän tukea tarpeen tullen tämäkin kouluttaminen vaatii. Onneksi minulla oli koirakriisihetkinä Minttu, rakas naapuri neuvonantajana. ♥

Vuoteen mahtui kaiken kaikkiaan paljon hetkiä perheen ja läheisten kanssa. Lautailua ja hiihtoa, saavutetut opintopisteet, työharjoittelu ruotsin opettajana sekä paljon muita hyviä hetkiä ja makuelämyksiä. Otetaan vielä kuvakatsaus viime vuoteen.

Nyt on aika aloittaa pakkailut ja lähteä taas alkuvuodeksi opiskelemaan. Haikeaa, sillä niin moni minulle tärkeä asia jää tänne Etelä-Suomeen. Onneksi Vaasassa on pari hyvää ystävää ja kavereita ja ONNEKSI Onnimanni tulee mukaan. ♥ Uusi vuosi tuokoon tullessaan jälleen paljon ilon hetkiä ja uusia haasteita. Alkuvuosi tulee olemaan toivottavsti jännittävä ja syksyllä tiedossa yliopiston vaihto Jyväskylään.

Hyvää alkanutta vuotta!

-Jenna